VIHERHUONE THE CONSERVATORY
Saila Susiluoto trans. David McDuff
Malttia, äiti sanoo, kasvit lytistyvät kuvastoon
itsestään. Tulee aika jolloin kukaan ei tunnista
yleisintäkään piirrettä, väriä tai sukua,
ystävyyttä edes. Et sinäkään erota, horsmaa
lupiinista, saunapolkua metsiköstä, et hyvästä
marjasta pahaa, et ilmasta maata. Olit vähällä
pudota, rotkoon mustikoiden mukana. Jos
avaat kämmenet, taivas pudottaa kupit täyteen
marjoja. Mustikat satavat maisemaan, ne ovat
syvänsininen meri, taivaan mustelmainen varjo.
Väri toden ja toiveen välillä, välillä sattuman ja
sormenpäiden.
Patience, mother says, the plants will flatten into a
reflection of themselves. A time is coming when no
one will recognize the most common sphere, colour
or species, friendship even. You can't distinguish, the
willowherb from the lupin, the sauna path from the
woods, the good berry from the bad, the air from the
earth. You're about to fall, into the gorge with the
blueberries. If you open your palms, the sky shakes
the cups full of berries. The blueberries pour into
the landscape, they are a deep blue sea, the sky's
bruised shadow. Colour between truth and desire,
between chance and fingertips.

Copyright © Saila Susiluoto 2004, transl. copyright © David McDuff 2004 - publ. 00tal http://www.00tal.com


next
index
translator's next