| WATER-BREATHERS: hiidet | HIIDET: water-breathers |
| Marko Hautala | trans. by the poet - from Finnish |
|
Pitkiä päiviä meren äärellä. Aaltojen ääni ja kaislojen tuoksu yhdistyvät yhdeksi aistimukseksi, sen kaiku kutittaa korvia ja sieraimia ennen nukahtamista. Neuvostojohtajat hymyilevät Helsingissä. Televisiossa hävittäjät melkein koskettavat. Neljä vuodenaikaa ja ydintalvi tekee viisi. Mutta aamu tulee aina, välinpitämättömänä, ennalta arvattavana, niin kuin aallot. Vesi muuttuu vihreästä kullanruskeaksi, kirkkaasta sameaksi ja takaisin. Usein kuvittelin, että ne katsovat veden läpi. Puolikuolleet, puolijumalat. Liikkeet mudan ja merilevän hidastamat. Ne huojuvat aaltojen tahdissa. Silmät suurina, lasinharmaina, täynnä vedenhengittäjien julmaa viisautta. Muistan ukkoskesät. Siilot. Ydinkärjet. Molskahdukset. Naurun. Ja kun ranta jäi liian kauas, kylmät sormet varpaissani. |
Long days by the sea. Sound of the waves and smell of the reeds becoming a single sensation, its echo tickling our ears and nostrils even at night, before falling asleep. Soviet leaders smiling in Helsinki. Fighter planes almost touching on TV The four seasons plus nuclear winter makes five. But the morning always comes, impassive and predictable, like the waves. Water numbs our words, dims the sun. Water, shifting from green to golden brown, from clear to murky and back. I often imagined creatures looking through. Half dead, half gods. Movements slowed by the mud and tender stranglehold of the seaweed. They sway in time with the waves. Eyes wide, glass-grey, and full of the cruel wisdom of those who breathe liquid. I remember those thundery summers. Silos. Warheads. Splashes. Laughter. And when the shore got too far, cold fingertips on my toes. |
Copyright © Marko Hautala 2006
 ...buy this book |