WATER-BREATHERS: hiidet HIIDET: water-breathers
Marko Hautala trans. by the poet - from Finnish
Pitkiä päiviä meren äärellä. Aaltojen
ääni ja kaislojen tuoksu yhdistyvät
yhdeksi aistimukseksi, sen kaiku kutittaa
korvia ja sieraimia ennen nukahtamista.
Neuvostojohtajat hymyilevät Helsingissä.
Televisiossa hävittäjät melkein koskettavat.
Neljä vuodenaikaa ja ydintalvi tekee viisi.
Mutta aamu tulee aina, välinpitämättömänä,
ennalta arvattavana, niin kuin aallot. Vesi
muuttuu vihreästä kullanruskeaksi, kirkkaasta
sameaksi ja takaisin.

Usein kuvittelin, että ne katsovat veden läpi.
Puolikuolleet, puolijumalat. Liikkeet mudan
ja merilevän hidastamat. Ne huojuvat aaltojen
tahdissa. Silmät suurina, lasinharmaina, täynnä
vedenhengittäjien julmaa viisautta.


Muistan ukkoskesät. Siilot. Ydinkärjet.
Molskahdukset. Naurun. Ja kun ranta jäi liian
kauas, kylmät sormet varpaissani.
Long days by the sea. Sound of the waves and
smell of the reeds becoming a single sensation,
its echo tickling our ears and nostrils even
at night, before falling asleep. Soviet leaders
smiling in Helsinki. Fighter planes almost
touching on TV The four seasons plus nuclear
winter makes five. But the morning always
comes, impassive and predictable, like the
waves. Water numbs our words, dims the sun.
Water, shifting from green to golden brown,
from clear to murky and back.

I often imagined creatures looking through.
Half dead, half gods. Movements slowed by the
mud and tender stranglehold of the seaweed.
They sway in time with the waves. Eyes wide,
glass-grey, and full of the cruel wisdom of those
who breathe liquid.

I remember those thundery summers. Silos.
Warheads. Splashes. Laughter. And when the
shore got too far, cold fingertips on my toes.

Copyright © Marko Hautala 2006
...buy this book
next
index